Ruuan kylmäketju

8 vinkkiä ravintolan noutomyyntiin ja kotiinkuljetuksiin

Mitä kannattaa muistaa, kun aloittaa noutomyynnin ja kotiinkuljetukset ravintolassa? Nappaa tästä 8 parasta vinkkiä onnistumiseen

Kuten tiedätkin, Suomen hallitus on päättänyt ravintoloiden sulkemisesta lauantaista 4.4 alkaen aina 31.5 asti  (poislukien suljetun piirin henkilöstöravintolat ja työmaaruokalat). Tällä välin ravintolat voivat kuitenkin harjoittaa noutomyyntiä tai tarjota ruokaa kotiin kuljetettuna tai kaupoille myyntiin.


Jos tämä vaikuttaa kiinnostavalta, tässä muutama asia, jotka kannattaa ottaa huomioon. Lista on koottu viranomaisohjeista, alan kansainvälisiltä yhteistyöliitoilta ja medialta, sekä yrittäjien omista esimerkeistä.

 

1.      Virtaviivaista tarjontaa

Ihan ensin kannattaa miettiä, haluatko tarjota koko ruokalistaasi myös poikkeustilan aikana, vai keskitytkö myymään sellaisia annoksia, joita on helppo valmistaa, pakata ja kuljettaa.

Asiakkaiden vähenemisen myötä koko menun tarjolla pito voi olla suhteellisen kallista jos joudutaan pitämään varastossa hyvin erilaisia raaka-aineita, joita ei kuitenkaan välttämättä tule käytettyä.

Voi siis olla hyväkin idea keskittyä annoksiin, jotka ovat nopeita valmistaa, suosittuja ja jotka toimivat myös ravintolan ulkopuolella.

Esimerkiksi Henri Alenin Finnjävel alkoi pian tilanteen alettua toimittaa ruokaa asiakkaiden koteihin ja myöhemmin innovoi myös asiakkaille ohjeiden mukaan valmistettavaksi toimitettavan kolmen ruokalajin menun.  Tempaukset ovat toimineet myös erittäin hyvinä markkinointikikkoina.

Oivia ideoita keksiäkseen ei tosin tarvitse olla julkkiskokki: toisena esimerkkinä helsinkiläinen Going Greek -ravintola pisti pystyyn palvelun, jossa tarjotaan pita-kit -tyylisiä annoksia kotiin kuljetettuna. Näiden avulla asiakas saa itse rakentaa pita-ateriansa erillään toimitetuista aineksista.

 

2.      Tarjoa riittävät tiedot

Myös poikkeusaikoina on otettava huomioon viranomaisten vaatimukset: Ruokavirasto muistuttaa nouto- ja kuljetusmyynnin osalta, että asiakkaan tulee saada tarvittavat tiedot ruuan sisällöstä, allergeeneista ja säilytysohjeista.

Noutomyynnissä ja kuljetettaessa tämän voi tehdä suullisesti, kun taas kauppoihin toimitettavan ruuan kanssa pitää varmistaa, että kaupassa osataan kertoa samat tiedot. Silloinkin pakkauksessa olisi hyvä mainita ainakin elintarvikkeen nimi, viimeinen käyttöpäivä ja säilytysohje, jotta kuluttaja osaa toimia sen kanssa oikein.

Valmiiksi pakatuissa ruuissa, joita myydään muuten kuin kaupan henkilökunnan tarjoamana tulisi olla kaikki vaaditut pakkausmerkinnät.

 

3.      Muista hyvä hygienia

Kuten ruuanvalmistuksessa aina, myös ulosmyytävien ruokien kanssa täytyy muistaa hygieeniset toimintatavat niin valmistuksessa kuin asiakaspalvelussakin. Tämä tietysti korostuu koronaviruksen aikaan.

Henkilökuntaa onkin ajoittain hyvä muistuttaa hygieenisistä työtavoista, kuten että elintarvikkeisiin, ruoan valmistusvälineisiin ja tarjoiluastioihin kosketaan vain puhtain, tervein käsin.

Erityisesti asiakaspalvelutilanteisiin Työterveyslaitos korostaa, että kannattaa pitää noin 2 metrin turvaväli ja käyttää käsineitä, mikäli se on mahdollista. Jos käsineiden käyttö ei ole mahdollista, kädet kannattaa pestä usein tai käyttää käsihuuhdetta.

Tämä koskee muuten myös kotiinkuljetusta tekevää henkilöä.

Tämänhetkisen tietämyksen perusteella erilaisten pintojen, kuten kahvojen tai elintarvikeottimien osuutta ei pidetä merkittävänä taudin leviämisessä, mutta hygieniasta ja riittävästä puhdistuksesta huolehtiminen on silti järkevää.

 

4.      Suosi etukäteismaksua tai lähimaksua

Lähi- ja etukäteismaksun suosiminen auttaa niin työntekijää kuin asiakastakin välttämään turhaa lähikontaktia ja siitä aiheutuvaa tartuntariskiä.

Lisäksi on hyvä huomioida, että vaikka tartunta pintojen välityksellä on epätodennäköinen, koronavirus voi säilyä tartutuskykyisenä pinnoilla useiden tuntien ajan.  Maksupäätteitä ja muita mahdollisia kosketuspintoja on siksi hyvä desinfioida ahkerasti sekä mahdollisuuksien mukaan asettaa tarjolle käsihuuhdetta.

 

5.      Pakkaa ruoka oikein

Kuten elintarvikkeiden kanssa muutenkin, myös ulosmyynnissä ja kotiinkuljetuksessa täytyy käyttää elintarvikkeille soveltuvia pakkausmateriaaleja, jotka on säilytetty suojatussa tilassa, jotta ne eivät kontaminoidu epäpuhtauksilla.

Ruokavirasto muistuttaa, että jos kuljetetaan kylmä- tai kuumasäilytystä vaativaa ruokaa, kuljetukseen on hyvä käyttää puhdasta esim. styroxlaatikkoa tai kylmälaukkua siten, että ruoan lämpötila säilyy oikeana myös kuljetuksen ajan. Myös näiden ulompien pakkausten tulisi olla puhtaita ja suojata elintarvikkeita saastumiselta.

 

6.      Säilytä ruoka oikeassa lämpötilassa

Jos kuljetat ruokaa asiakkaalle tai vaikka jäähdytettynä kauppaan myytäväksi, muista huolehtia, että lämpötilat pysyvät turvallisten rajojen sisällä.

Nyrkkisääntönä kuuma kuljetetaan kuumana (vähintään + 60 astetta) ja kylmä kylmänä (alle +6 astetta) koko kuljetuksen, varastoinnin ja myynnin ajan.

Ravintola-kotiinkuljetus-vinkit

7.      Auto kuntoon

Viranomaisohjeistuksen mukaan kotiinkuljetuksiin voi käyttää yksityiskäytössä olevaa autoa, siis vaikkapa ravintolan omistajan tai työntekijän henkilökohtaista ajoneuvoa.

Tila, jossa kuljetuslaatikot ja -astiat ovat kuljetuksen aikana olisi kuitenkin hyvä suojata puhtaalla alustalla, jotta ruokaan ei pääse epäpuhtauksia myöskään kuljetusvaiheessa. Tähän voi käyttää esimerkiksi pressua, suojaliinaa tai vastaavaa materiaalia.

 

8.      Muista turvaväli

Ulosmyynnissä monet ovat jo ottaneet käyttöön asiakasnoutojen ajastamisen, jolloin oikeat annokset voidaan toimittaa esimerkiksi ravintolan ulkopuolelle, josta asiakas nappaa ne mukaan ilman että edes tapaa ravintolan henkilökuntaa.

Jos kuitenkin asiakas hakee ruokansa ravintolan sisältä, kannattaa ohjeistaa asiakkaita pitämään turvallinen väli toistensa ja työntekijän välillä, mikäli se on tiloissa mahdollista.

Myös kotiinkuljetuksissa kontaktin vähentäminen kuljettajan ja asiakkaan välille on mahdollista, jos tilaus jätetään esimerkiksi ovelle ja kuljettaja perääntyy sitten  parin metrin etäisyyden päähän odottamaan, että asiakas hakee ruokansa.

Näin pidetään huolta molempien turvallisuudesta.

 

Bonusvinkki: Älä unohda sosiaalisen median voimaa

Hyvä keino nyt, kun monet ihmiset ovat siirtyneet työskentelemään kotoa käsin on ottaa heihin kontaktia sosiaalisessa mediassa.

Moni etsii jo nyt suosituksia ja tietoja niin Facebookista kuin Twitteristäkin, joten on hyvä pitää esimerkiksi aukioloajat, kotiinkuljetusalueet ja muut päivitettynä myös sosiaalisen median puolella. Näin asiakkaallesi on mahdollisimman helppoa päästä ostamaan valmistamiasi herkullisia annoksia!


Toivottavasti näistä vinkeistä on hyötyä kun alat miettiä, miten parhaiten saisit keittiösi pysymään toiminnassa myös poikkeustilassa.

Autamme myös mielellämme, missä voimme! Ja vaikka aika ei ehkä olekaan paras mahdollinen digitaalisen omavalvonnan käyttöönotolle, voi nyt olla aikaa miettiä, olisiko siitä hyötyä tulevaisuudessa.

Ei muuta kuin voimia, intoa ja toivottavasti myös menestystä uuden edessä!

omavalvonta-konsultaatio

Similar posts

Get the Latest News

Stay up-to-date with Sensire's latest news. Enter your email to subscribe and get the latest insights and developments of our core product, new materials, blog posts and industry news.

We keep you informed!

Subscribe to our newsletter!